Espoo Ciné haastattelee uuden polven kotimaisia elokuvantekijöitä. Ensimmäisenä haastatteluvuorossa Ulla Heikkilä, joka kertoo uudesta elokuvastaan sekä kotimaisen elokuvan tulevaisuudennäkymistä.
Sinulta on tulossa Espoo Cinéen toinen pitkä elokuvasi Elämä on juhla. Tämäkin elokuva on eräänlainen ensemble-elokuva, kuten esikoispitkä Eden, joka kertoo rippileiristä. Molemmissa elokuvissa seurataan useampaa henkilöä melko tasapuolisesti. Kiinnostavatko sinua erityisesti yhteisöt yksilön sijaan?
Joo, minua kiinnostavat yhteisöt kovasti. Ajattelen, että elokuva on tosi hyvä väline maailman, tarinan tai aiheen näyttämiseen monesta eri näkökulmasta. Minua kiinnostaa moninäkökulmaisuus sen takia, että haluaisin elämässäkin muistaa sen, että en ole täällä yksin, vaan minun näkökulmani on yhtä suuri ja arvokas ja tärkeä kuin kaikkien muidenkin näkökulmat. Ajattelen, että monen henkilön kerronta palvelee tuollaista maailmankuvallista asiaa.
Elämä on juhla sijoittuu juhannukseen, ja Eden kertoo rippileiristä. Miksi riitit ja rituaalit kiehtovat?
Oletan, että kaikki elokuvantekijät pyrkivät kukin omalla tavallaan löytämään universaaleja aiheita, jotain, joka tuntuu jaetulta tai tunnistettavalta. Riitit ja rituaalit ja kaikenlaiset siirtymät tai juhlat, jotka ovat usein aika latautuneita – niihin liittyy paljon odotuksia sekä niin henkilöhistorian kuin ihmiskunnan historian kerrostumia – varmasti jollain lailla yhdistävät ihmisiä sekä toisiinsa että sukupolvien ketjuun. Se on asia, joka minua kiinnostaa. Minua kiinnostavat tosi paljon myös vaikka kaikki pyhät paikat, kuten kirkot. Elämä on juhla -elokuvassakin, joka ei millään muotoa ole kristillinen tai käsittele mitenkään uskonnollisia tai hengellisiä asioita, ollaan kaksi kertaa kahdessa eri kirkossa. Selkeästi minulla on suuri veto myös tällaisiin pyhiin paikkoihin ja paikkoihin, joissa riittejä suoritetaan.
Miltä kotimaisen elokuvan tulevaisuus näyttää näkökulmastasi?
En valehtele ja väitä, että se näyttäisi jotenkin absoluuttisen mahtavalta, koska toki alan tilanne on ollut monella eri tavalla hyvin haastava. Ajattelen, että kotimaisen elokuvan lähitulevaisuus on jossain määrin niukka ja myrskyisä, mutta ehkä toiveikkaasti se johtaa vaikkapa taiteellisiin innovaatioihin. Jos nyt ajatellaan vaikka romanialaiselokuvaa 2000-luvun alkupuolella, se on ollut todella innovatiivista ja taiteellisesti korkeatasoista, ja kuitenkin resurssit siellä ovat olleet äärettömän niukat. Mitä niukkuus voisi myös tuottaa? Tämä ei nyt todellakaan ole mikään ”Viekää loputkin rahat, jotta voimme löytää taidetta niukkuudesta!” -argumentti. Ei, älkää viekö loppujakin rahoja, please, mutta jos ei halua vaipua toivottomuuteen, niin tuo on se toiveikkuus, jonka näen.
Millaisia elokuvia haluaisit Suomessa tehtävän?
Haluaisin, että Suomessa tehtäisiin tosi monenlaisia elokuvia. Hauskoja elokuvia ja surullisia elokuvia ja elokuvia, joita ymmärrän tosi hyvin, ja elokuvia, joita en ymmärrä ollenkaan. Ja kauhuelokuvia ja toimintaelokuvia. Haluaisin, että se koko elokuvataiteen rikkaus olisi löydettävissä myös täällä. Ajattelen myös, että elokuvakenttämme on aika rikas ja monipuolinen jo tällä hetkellä. Toivoisin, että olisi vielä enemmän eri taustoista tulevien ihmisten tekemiä elokuvia. Vielä lisää diversiteettiä sekä niihin sisältöihin että siihen tekijäjengiin, että taiteellisiin tyyleihin tai genreihin.
Olet aiemmissa haastatteluissa puhunut kiinnostuksestasi historiaan ja muun muassa historiasta uloskirjoitettuihin naisiin. Onko tämä edelleen jotain, mitä haluat käsitellä tulevissa elokuvissasi?
No joo, jossain määrin. Minulla on sellainen ikuisuusromaaniprojekti, joka liittyy asiaan, joten aihealue kiinnostaa. Nyt minulla myös on kehitteillä Ellen Thesleffistä kertova elokuva. No, Thesleffiä nyt ei ehkä voi pitää historiasta uloskirjoitettuna naisena, mutta kuitenkin ajattelen, että hän on sen verran hyvä taiteilija, että ansaitsisi vielä paljon lisää huomiota.
Onko jotain muuta, mistä haluat itse tehdä elokuvia?
Seuraavan elokuvani haluaisin tehdä rakkaudesta. Rakkaudesta, joka onnistuu! Romantiikassa kiinnostaa sellainen mullistavuus, kuinka paljaaksi se pudistelee ne ihmiset, joihin se osuu, ja kuinka heikoiksi ja lapsen kaltaisiksi se tekee meidät osuessaan kohdalle, ja mikä transformatiivinen voima siinä on.
Onko sinulla jotain Espoo Ciné -muistoja, joita haluaisit jakaa?
Olikohan se toissa vuonna, kun sain ilon ja kunnian pitää keynote-puheen Sinun Ciné -työpajassa, jota järjestetään nuorille elokuvantekijöille. Aina välillä sitä ajautuu toivottomuuteen koko tämän maailman tulevaisuuden suhteen, mutta myös elokuvataiteen tulevaisuuden suhteen, ja ajautuu kaikenlaisiin ”onko tässä mitään järkeä” -kysymyksiin. Jos pitää nuorille elokuvantekijöille keynote-puhetta, niin sitten ei voi tietenkään sanoa, että tässä ei ole mitään järkeä. Sitä luentoa tai puhetta kirjoittaessa päädyin voimauttamaan samalla itseänikin, mikä tuntui kyllä tosi tärkeältä. Se on tuorein Espoo Ciné -muisto mielessä. Olen kyllä nähnyt tosi paljon tosi hienoja elokuvia siellä.
Mitä eurooppalainen elokuva merkitsee sinulle?
Ajattelen, että omat elokuvalliset juureni ovat aika selkeästi amerikkalaisessa indie-elokuvassa ja sitten toisaalta eurooppalaisessa elokuvassa, niin Bergmanin tai Fellinin kaltaisissa klassikoissa kuin nykyelokuvassakin. Itselle eurooppalaisessa elokuvassa on tärkeää kokeilevuus ja yllätyksellisyys ja kyky tai halu kertoa muutakin kuin tarinoita tai pyristellä eroon tarinan ylivallasta, joka sitten taas amerikkalaisessa elokuvaperinteessä on ehkä vielä paljon voimakkaampi kuin täällä Euroopassa.
Miksi kannattaa tulla katsomaan Elämä on juhla Espoo Cinéssä? Mitä yleisöä kiinnostavaa nostaisit siitä esiin?
Ensinnäkin siinä on ihan todella hyvät näyttelijät, ja en sano tätä omaa häntää kohottaakseni tai itsekehuna, vaan puhtaana kehuna näitä näyttelijöitä kohtaan. Olen tosi onnellinen ja onnekas, että sain tuohon noin ihanan ja monipuolisen castin. Ja jos haluaa loppukesästä fiilistellä keskikesän valoa ja lämpöä, niin sitä löytyy elokuvasta, ja ainakin siinä sattuu ja tapahtuu todella paljon kaikkea.
Elämä on juhla nähdään ke 27.8. Espoo Cinén kotimaisena juhlaelokuvana. Nauvossa kuvattu kesäinen ihmissuhdedraama kertoo Eerolan perheen saaristojuhannuksesta, jonka jälkeen mikään ei ole enää entisensä. Elokuvaa tähdittävät Pirjo Lonka, Jani Volanen, Aamu Milonoff ja Jussi Vatanen.
Teksti ja kuva: Emma Petäjäaho