Espoo Cinén uusi avaus, elokuvan ja kuvataiteen välille siltoja rakentava Cinéstesia-ohjelmisto on saanut innostuneen vastaanoton.
Ohjelmistoon sisältyvä kaksipäiväinen kansainvälinen seminaari keräsi yhteensä 250 osallistujaa Espoon modernin taiteen museo EMMAssa sekä Cinema Orionissa. Seminaarissa kuultiin Cinéstesian kansainvälisten päävieraiden, kuraattori Erika Balsomin sekä elokuvantekijöiden Ben Riversin ja Nour Ouaydan puheenvuorot sekä keskusteluja liikkuvan kuvan asemasta museokentällä ja elokuvan levitys- ja esityskonteksteissa. Myös ohjelmiston näytökset ovat herättäneet myönteistä vastakaikua. Maanantaina 24.8. esitetyt live cinema -performanssit keräsivät Forum Box -gallerian täydeltä katsojia. Cinéstesian pääyhteistyökumppani on Saastamoisen säätiö. Ben Riversin runollinen dokumentaarinen elokuva Bogancloch nähdään sunnuntaina 30.8. kello 20 Kino Tapiolassa.
Osallistuitko Cinéstesian ohjelmaan? Anna meille palautetta!
Haluaisimme kuulla sinun mielipiteesi siitä, miten onnistuimme. Asiakaskyselyyn vastaaminen kestää muutaman minuutin. Saamamme palaute on meille hyvin arvokasta, ja kehitämme festivaalia jatkuvasti sen perusteella.
Kaikkien asiakaskyselyyn 20.9. mennessä vastanneiden kesken arvotaan kuuden (6) lipun sarjakortti vuoden 2027 festivaalille. Mikäli haluat osallistua arvontaan, jätäthän yhteystietosi lomakkeen lopussa niille tarkoitettuun kohtaan. Arvonnan suorittaa Espoo Ciné ja voittajalle ilmoitetaan arvonnan tuloksesta henkilökohtaisesti. Muut tahot eivät ole mukana arvonnassa. Espoo Cinén tietosuojakäytännöt löydät osoitteesta espoocine.fi/tietosuoja.
Kiitos paljon avustasi, toivottavasti näemme taas ensi vuoden festivaalilla!
Vastaa kävijäkyselyyn täällä!