Espoo Ciné -festivaali päätti tämän vuoden elokuvateatterikautensa vakaaseen suosioon. Yhdessä lasten ja nuorten Junior Cinén kanssa kävijämäärä kuitenkin tippui viime vuodelta ja oli tänä vuonna yhteensä 18 728 katsojaa. Pudotus selittyy ennen kaikkea sillä, että Junior Cinéä ei voitu rahoitussyistä järjestää viime vuoden laajuudessa, vaikka kysyntää olisi ollut. Lisäksi suosittuja ulkoilmanäytöksiä oli yksi vähemmän kuin viime vuonna.
Festivaalin toiminnanjohtaja Tytti Rantanen analysoi: “Kokonaiskävijämäärässä jäätiin viime vuoden luvuista ennen kaikkea siksi, että kulttuurin rahoitusleikkaukset ovat Espoo Cinén kohdalla osuneet erityisesti lasten- ja nuortenelokuvia koululaisnäytöksinä esittävään Junior Cinéen, jonka näytöstarjontaa jouduttiin supistamaan, vaikka kysyntää olisi enemmänkin. Toisaalta pääsimme opetus- ja kulttuuriministeriön tuella toteuttamaan kummiluokkahankkeen, jossa kaksi espoolaista koululuokkaa sukelsi elokuvafestivaalin kulisseihin ja osallistui Junior Cinén toteuttamiseen muun muassa esittelemällä elokuvia ja ottamalla vastaan näytöksiin saapuvaa nuorta yleisöä."
Järjestyksessään 36. Espoo Ciné -festivaaliin mahtui 130 elokuvaa, 11 tapahtumapaikkaa Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla sekä monipuolista oheisohjelmaa keskusteluista kaverikoiriin ja klubitunnelmiin. Lämpimät kiitokset festivaaliyleisölle, yhteistyökumppaneille ja vapaaehtoisille!
Espoo Cinén vuoden 2025 päärahoittajat ja -yhteistyökumppanit ovat Espoon kaupunki / KulttuuriEspoo, Suomen elokuvasäätiö, Opetus- ja kulttuuriministeriö, YLE ja AVEK. Festivaalia tukevat tänä vuonna myös Suomen kulttuurirahasto, suomalais-norjalainen kulttuurirahasto, suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto, Goethe-Institut Finnland sekä Espanjan suurlähetystö. Festivaalin yhteistyökumppaneita ovat tänä vuonna myös Valofirma, Finnish Film Affair, Škodan Brand Store Espoo, Original Sokos Hotel Tapiola Garden, Norex, Olarin panimo, The Good Guys Kombucha, Raikastamo, Little Bouquet Factory sekä LinQ Media Group.
Tämän vuoden festivaalin asiakaskysely on auki – voit käydä täyttämässä sen täältä. Vastauksesi auttaa meitä kehittämään festivaalia jatkossakin, ja kaikkien kyselyyn 17.9. mennessä vastanneiden kesken arvotaan kuuden (6) lipun sarjakortti vuoden 2026 festivaalille. Ensi vuonna Espoo Ciné järjestetään 21.–30.8.2026.
Kuva: Juho Liukkonen