Espoo Ciné ja Mediametka ry järjestävät marras–joulukuussa 2025 sekä tammikuussa 2026 kiertueen, jonka kaikille avoimissa tapahtumissa yhdistyy lyhytelokuvanäytös sekä sen teemoja syventävä osallistava työpaja. Näytöksiä järjestetään eri puolilla Espoota yhteistyössä Espoon kaupungin kirjastojen (Entresse, Lippulaiva ja Sello), Kalliola-konsernin (Kohtaamispaikka Askel ja Naapuruustalo Matinkylä) sekä Leppävaaran seurakunnan (Karakappeli ja Siipi) kanssa. Tapahtumiin on vapaa pääsy.
Elokuvanäytöksessä nähdään kolme lyhytelokuvaa, jotka käsittelevät osallisuutta ja oman elämän mielekkyyttä kekseliäällä tavalla, eikä huumoriakaan ole unohdettu. Ranskalaisen Audrey Sanglan The Blooming kuvaa vankilasta vapautuvan kuuron naisen yrityksiä löytää yhteisö, johon kuulua. Argentiinalaislähtöisen Julieta Tetelbaumin Joy on kuvaus autismin kirjolla olevasta naisesta, joka on koukussa sokeriin eikä lakkaa ajattelemasta entistä nuoruuden tyttöystäväänsä. Sahalahtelaisen monitaiteilija Anssi Kasitonnin Penan erikoiskuljetus on yllättäväkin elokuva Penasta, joka on ollut 50 vuotta tien päällä ja on edelleen. Vieraskielisissä elokuvissa on suomenkielinen tekstitys. Tammikuun 2026 tapahtumissa nähdään tapahtumien lyhyemmän keston vuoksi vain The Blooming.
Työpajassa keskustellaan elokuvista sekä niiden teemoista ja herättämistä ajatuksista Erätauko-menetelmää ja keskustelevaa elokuvantarkastelua hyödyntäen. Mediametkan asiantuntija fasilitoi keskustelua ja huolehtii siitä, että jokainen osallistuja saa tilaa omalle äänelleen sekä mahdollisuuden kuulla muiden näkökulmia. Työpajan lopuksi kootaan yhteen keskustelussa esiin nousseita havaintoja ja pohditaan, mitä elokuvien katselu herätti. Osallistujat saavat mukaansa uusia ajatuksia, ideoita ja näkökulmia, joita voi soveltaa omassa arjessa.
Crip Ciné on osana Espoo Ciné -festivaalin ympärivuotista ohjelmistoa koottava kokonaisuus, joka keskittyy vammaisten elämän olosuhteita esiintuoviin dokumentti- ja fiktioelokuviin sekä vammaisten elokuvantekijöiden teoksiin. Crip Ciné kylässä -kiertueella on kaksi tavoitetta: tehdä elokuvakulttuuria saavutettavammaksi sekä levittää vammaispoliittisia ja vammaisten tekijöiden elokuvia uusille yleisöille, sekä vammaisille että vammattomille katsojille.
Mediametka ry on Suomen johtava käytännön mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Mediametkan toiminta kehittää kaikenikäisten mediataitoja ja luovuutta sekä toteuttaa laadukasta elokuvakulttuuritoimintaa.
Syystalven Crip Ciné kylässä -kiertuetta tukee Espoon kaupunki. Vuoden 2025 Crip Ciné -hankkeen päärahoittajat ovat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Suomen kulttuurirahasto.
OSOITE: Pappilantie 5, 02770 Espoo
OSOITE: Espoonlahdenkatu 8, 02320 Espoo
OSOITE: Matinkatu 7, 02230
OSOITE: Leppävaarankatu 9, 02600 Espoo
OSOITE: Siltakatu 11, 02770 Espoo
OSOITE: Leppävaarankatu 9, 02600 Espoo
OSOITE: Karakalliontie 12, 02620 Espoo
OSOITE: Alberganesplanadi 1, 02600 Espoo
Lähes kaikki tapahtumat järjestetään esteettömissä tiloissa. Valitettavasti ainoana poikkeuksena Kohtaamispaikka Askel ei ole esteetön liikuntarajoitteisille. Tapahtuma on kuitenkin sisällöltään samanlainen kuin muissa, esteettömissä esityspaikoissa, järjestettävät tapahtumat, esimerkiksi maantieteellisesti lähin esteetön vaihtoehto on Espoon keskuksessa 10.12. Entressen kirjaston näytös ja työpaja. Haluamme tehdä Kohtaamispaikka Askeleen kanssa yhteistyötä, sillä sen toiminta tukee yhteiskunnallista saavutettavuutta muiden yhteiskunnalliselta ja taloudelliselta asemaltaan haavoittuvien ihmisryhmien osalta.
Kuva: Julieta Tetelbaum: Joy (2023)