Cinéstesian näytösohjelmisto täydentyy arkistonäytöksillä, jotka esitetään yhteistyössä Kino Reginan kanssa ja osana Kino Reginan kesäohjelmistoa. Merkkaathan myös kalenteriisi 25.–26.8. järjestettävän, elokuvan ja kuvataiteen ammattilaisille suunnatun kansainvälisen Cinéstesia-seminaarin, joka järjestetään EMMAssa ja Cinema Orionissa. Olemme myös julkistaneet Cinéstesian visuaalisen ilmeen, jonka on suunnitellut Espoo Cinén graafikko Susan Seppälä. Lisää ohjelmistopaljastuksia luvassa myöhemmin kesällä! Cinéstesian näytökset ja seminaari ovat osa 37. Espoo Ciné -elokuvafestivaalia, joka järjestetään 21.–30.8.2026.
Kino Reginan Cinéstesia-arkistonäytökset
Kino Reginassa Espoo Cinén aikaan esitettävät arkistonäytökset on kuratoinut Cinéstesian vieraileva kuraattori Erika Balsom. 26.8. esitetään 1980-luvulla London Film-makers’ Cooperative -kollektiivissa vaikuttaneen Jean Mattheen harvoin nähtyjä elokuvia, joissa klassisten Hollywood-elokuvien naiskuvasto Marilyn Monroesta Douglas Sirkin melodraamakuningattariin muuntuu uudenlaisiksi feministisiksi spektaakkeleiksi. 28.8. näytöksessä esitetään Isaac Julienin varhaistuotannon tärkeimmät elokuvat Territories (1984) ja Looking for Langston (1989), jotka syntyivät Sankofa-video- ja elokuvakollektiivin piirissä. Näytöksistä kolmas, joka esitetään 29.8., on kunnianosoitus kokeellisten elokuvafestivaalien historialle ja belgialaiselle EXPRMNTL-tapahtumalle, jonka vuoden 1967 editio muodostui jopa legendaariseksi.
Huomaathan, että Cinéstesian Kino Reginan näytöksiin ostetaan liput suoraan Kino Reginan lipunmyynnistä! Espoo Cinén muu ohjelmisto julkaistaan 30.7. ja näytöskohtainen lipunmyynti alkaa 4.8.
Save the date: Cinéstesia – kansainvälinen seminaari
Kokonaisuuteen kuuluu myös 25.–26.8. järjestettävä Cinéstesia-seminaari, joka tuo yhteen elokuvan ja kuvataiteen ammattilaisia. Seminaarin ensimmäinen päivä tiistaina 25.8. järjestetään EMMAssa ja toinen päivä 26.8. Cinema Orionissa. Luvassa on Cinéstesian päävieraiden Ben Riversin ja Nour Ouaydan taiteilijapuheenvuorot sekä vierailevan kuraattorin Erika Balsomin (King’s College London) luento. Lisäksi ohjelmassa on runsaasti paneelikeskusteluja muun muassa liikkuvan kuvan roolista nykytaidekentällä, taide-elokuvan levityksestä sekä analogisen elokuvan laboratorioiden uudesta tulemisesta. Julkistamme koko seminaariohjelman aikatauluineen heinäkuun lopussa.
Olemme avanneet Espoo Cinén ammattilaisakkreditoinnin, joka oikeuttaa myös sisäänpääsyyn seminaariin sekä Espoo Cinén muuhun elokuvaohjelmistoon ja oheistapahtumiin, myös Cinéstesia-näytöksiin poislukien Kino Reginan näytökset, joihin voi ostaa lipun Kino Reginan lippukaupasta. Hae ammattilaisakkreditointia tästä >>>
Cinéstesian visuaalinen ilme
Samalla julkaisimme Cinéstesialle oman visuaalisen ilmeensä, jonka on suunnitellut Espoo Cinén graafikko Susan Seppälä. Visuaalisen ilmeen taustalla on sama henki, joka vaikuttaa kokonaisuuden taustalla: sitoutuminen taiteilijoihin ja elokuvantekijöihin, jotka rakentavat ja yhdistelevät uutta sekä ajattelevat liikkuvan kuvan keinoin.
Cinéstesian käsinpiirretty graafinen tunnus ilmaisee muotoa, joka on alituisessa itsensä löytämisen tilassa: se liikkuu vapaasti, lämpimänä, elävänä ja ehdottoman inhimillisenä. Graafisen ilmeen muut osat heijastavat valoa, joka kulkeutuu elokuvaprojektorista valkokankaalle. Tätä kuvaa neonkeltainen väri, joka terästää ilmettä erilaisina hahmoina ja taustoina. Kiireetön ja runsas typografia hengittää saman tahtiin audiovisuaalisen luovan tekemisen ja löytämisen kanssa.
Halusin visuaalisen ilmeen tuntuvan keskustelulta analogisten laboratorioiden ja editointiprosessien, kaikkien käsinkirjoitettujen rakkauskirjeiden ja varhaisen digitaalisen koodin kirjoittajien välillä. Minua kiehtoi ennen kaikkea jättää tilaa inhimillisille virheille, jonkin uuden löytämiselle hyvästä vanhasta, analogisille sormenjäljille superviimeisteltyä digitaalista kuvastoa vasten. Kemikaaliset reaktiot ja fysikaaliset vahingot sekä brutalistisesti tuherrellut päiväunet muovasivat luomistyön ydintä. Valkoinen tila puolestaan valtaa oman alansa merkityksellisenä tyhjyytenä, joka kutsuu katsojaa uudelleenkuvittelun tekoihin, kertoo graafikko Susan Seppälä.
Cinéstesian kumppanit
Cinéstesian pääyhteistyökumppani on Saastamoisen säätiö. Muita varmistuneita yhteistyökumppaneita ovat EMMA, Suomen elokuvasäätiö, Suomalaisen mediataiteen keskus AV-arkki, Taide- ja kulttuurivirasto, Pohjoismainen kulttuuripiste, Svenska Kulturfonden, Suomen Benelux-instituutti, Taideyliopiston Kuvataideakatemia, Frame Contemporary Art Finland, Cinema Orion ja Forum Box.
Cinéstesian ohjausryhmään kuuluvat Hanna Maria Anttila, Mika Taanila ja Milja Viita. Cinéstesian tuotannosta vastaavat tuottaja Diego Ginartes Rodríguez ja Espoo Cinén toiminnanjohtaja Tytti Rantanen.