Haastattelussa Sinun Ciné -voittaja Yasmin Najjar
Kolmatta kertaa järjestettävän Sinun Ciné -kilpailun voitti elokuvaohjauksen opiskelija Yasmin Najjar. Yasminin voittoisa idea käsittelee sodan ja armeijajärjestelmän absurdiutta. Voiko sotaa ymmärtää tai siihen varautua, jos on kasvanut kaukana siitä?
Kuka olet ja mistä sait idean hakea Sinun Ciné -kilpailuun?
Olen Yasmin Najjar ja valmistuin juuri elokuvataiteen kandidaatiksi pääaineenani elokuvaohjaus. Tällä hetkellä aloittelen elokuvaohjauksen maisteriopintoja. Päätin hakea Sinun Ciné -kilpailuun, kun huomasin siitä ilmoituksen Instagramissa. Ajattelin sen olevan mahtava tapa päästä treenaamaan pitchausta ja saada kehittelyapua jo tovin työn alla olleelle elokuvaidealle.
Millaisia kokemuksia keväällä järjestettävistä työpajoista jäi?
Työpaja oli tosi kiva! Muut osallistujat olivat ihania ja sydämellisiä. Pääsin hurjasti eteenpäin käsikirjoituksen ja pitchauksen kanssa. Tuntui, että mentoreilta sai apua kokonaisvaltaisesti elokuvan tekoon ja av-alaan liittyen.
Kerrotko vielä ideastasi niille, jotka eivät siitä tiedä?
TJ 86 kertoo vapaaehtoista asepalvelusta suorittavasta suomalais-palestiinalaisesta 19-vuotiaasta naisesta, jota turhauttaa muiden inttiä suorittavien kevyt ja leikinomainen suhtutuminen sotaan. Yhtäkkiä sodan leikki muuttuu todeksi.
Elokuva käsittelee valtaa sekä sodan ja koko intti-systeemin absurdiutta, eli sitä miten me pakotetaan palvelukseen ihmisiä, jotka eivät ole valmiita miettimään mitä sota oikeasti tarkoittaa. Täten nuoret miehet naamioivat palveluksen leikinomaiseksi, koska todellisuus sodasta, akuutista kuoleman pelosta ja liipaisimen painamisesta kohti ihmistä on liian pelottava. Mutta toisaalta voiko kukaan ymmärtää sotaa tai varautua siihen?
Idea syntyi oman varusmiespalvelukseni aikana. Päähenkilön lähtötilanne on sama kuin minulla. Olin pohtinut palvelukseen lähtöä paljon ja havahduin siihen, että muut eivät. Ymmärrettävästi he eivät halunneet kohdata sotaa, joten naamioivat sen leikkimiseksi ja pelleilyksi.
Millainen kokemus oman idean pitchaaminen raadille ja yleisölle oli?
Todella todella jännittävä! Idean selittäminen voi olla vaikeaa ja haluan tehdä elokuvia siksi, että asioita on helpompi näyttää kuin sanoa. Pitchaus ei ehkä ole mun parasta osaamista… Olin kuitenkin hyvän palautteen pohjalta hyvin valmistautunut.
Entä millaista mentorien kanssa työskentely oli?
Todella opettavaista! Oli todella hedelmällistä päästä työstämään käsikirjoitusta ja pitchiä useiden mentoreiden kanssa, joilla kaikilla oli omat erityisalansa!
Miten itse alan opiskelijana koet esimerkiksi suomalaisten tv-sarjojen ja elokuvien moninaisuuden nykypäivänä? Näkyykö erilaisia ihmisiä ja representaatiota tarpeeksi, ollaanko menossa parempaan suuntaan vai olisiko parantamisen varaa vielä paljon?
Ajattelen Suomessa olevan paljon tarinoita, joita ei ole vielä kerrottu elokuvan keinoin. Uskon, että pääsemme representaatiopohdinnassa pidemmälle ja syvemmälle, mikäli keskitymme pohtimaan keiden tarinoita näemme – ja kenen kertomana. Elokuvat ovat itsessään voimakas vaikuttamisen väline.
Mitä suunnitelmia sinulla on seuraavaksi, nyt kun palkinto on voitettu?
Sain tästä paljon inspiraatiota jatkaa käsikirjoituksen työstöä pidemmälle! Suunitelmissa on ensin saada maisterin tutkinto taputeltua ja sitten mennä kohti pitkää esikoiselokuvaa.
Yasmin Najjar. Kuva: Emma Hallikainen.
* * *
Kohti moninaisempaa elokuvaa
Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestetty Sinun Ciné -kilpailu on uransa alussa oleville elokuvantekijöille suunnattu ideakilpailu, jonka tavoitteena on moninaistaa elokuvien kuvastoa ja valkokankailla näkyviä tarinoita.
Vuonna 2024 kilpailu oli suunnattu BIPOC-ryhmään kuuluville elokuvantekijöille. Lue lisää kilpailusta täältä.
Kuva: Emma Hallikainen. Kuvassa vuoden 2024 Sinun Ciné -kilpailijoita, vasemmalta oikealle Hasina Fahim, Zakariya Noor, Bella Meer, Mukhtar Abdi, Yasmin Najjar, Alex Luonto, Tomi Rantanen ja Samatar Abdi.