Festivaali lähestyy – ensimmäiset ohjelmistopaljastukset julki

Vuoden 2024 ohjelmistossa nähdään muun muassa palestiinalaiselokuva Bye Bye Tiberias sekä animehitti Blue Giant.

Espoo Ciné tunnetaan parhaiten eurooppalaisista elokuvistaan, eikä niistä ole puutetta tämänkään vuoden festivaalilla. Euroopan lisäksi vuoden 2024 Espoo Cinéssä matkustetaan kuitenkin myös ainakin Japaniin ja Palestiinaan.

Dokumentaristi Lina Soualemin ohjaama Bye Bye Tiberias kertoo palestiinalaisen näyttelijän Hiam Abbasin (mm. Succession) tarinan. Soulemin äiti Abbas hylkäsi parikymppisenä kotinsa, Palestiinassa sjaitsevan Deir Hannan kylän, luodakseen uraa näyttelijänä Euroopassa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Soulaem vie Abbasin takaisin lapsuuden kotikylään aikeenaan selvittää, miksi äiti aikoinaan lähti pois Palestiinasta. Äiti-tytär-reissun materiaalista, vanhoista kotivideoista sekä arkistomateriaalista koottu dokumentti kertoo paitsi Soualemin perheen, myös laajemmin palestiinalaisten naisten tarinaa ylisukupolvisesta naisnäkökulmasta käsin.

Japaniin matkataan puolestaan Yuzuru Tachikawan ohjaaman anime-hitin Blue Giantin siivellä. Elokuvassa entinen koripallonpelaaja Dai Miyamoto löytää jazz-musiikin ja päättää välittömästi ryhtyä saksofonistiksi – eikä miksi tahansa, vaan maailman parhaaksi sellaiseksi. Shinichi Ishizukan samannimiseen manga-sarjaan perustuvan elokuvan musiikista vastaa Suomessakin jazz-festivaaleilla vieraillut japanilainen pianisti ja säveltäjä Hiromi. Blue Giantin lisäksi Espoo Cinéssä esitetään tänä vuonna liuta muitakin japanilaisia elokuvia – näistä lisää myöhemmin!

Festivaalin ydinalueesta, eurooppalaisesta elokuvasta, vastaavat puolestaan muun muassa Víctor Ericen Close Your Eyes ja Quentin Dupieux’n Daaaaaali!. Ystävyydestä ja elokuvanteosta kertova Close Your Eyes on cinefiilien rakastaman ohjaajalegendan Ericen pitkään kypsytelty neljäs elokuva, jossa lähtötilanteena toimii kuuluisan näyttelijän katoaminen. Dupieux’n ohjaama Daaaaaali! on puolestaan surrealistinen komedia, jossa Salvador Dalína viiksiään heiluttelee peräti kuusi eri näyttelijää. Mr. Oizo -nimellä dj-keikkojakin vetävä Dupieux on noussut nopeasti kulttimaineeseen, ja hänen viimeisin elokuvansa The Second Act avasin tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlat.

Espoo Cinén ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan torstaina 1.8., mutta näytettäviä elokuvia tiputellaan yksitellen julki jo kesä- ja heinäkuun aikana. Tilaa siis uutiskirjeemme ja seuraa meitä somessa, niin pysyt festivaaliaallon harjalla.

Kuva elokuvasta Bye Bye Tiberias. Kuvaaja: Frida Marzouk/Beall Productions.