Keskustelut
Sinun Ciné -ideakilpailu ja paneelikeskustelu
Perjantai 22.8. klo 12.30 | Kino Tapiola
Osana Sinun Ciné -finaalipäivää kuullaan yleisölle avoin elokuva- ja TV-alan ammattilaisten paneelikeskustelu kentän rahoituksesta ja sen haasteista. Keskustelussa panelistit paneutuvat alan ajankohtaisiin kysymyksiin, kuten siihen, miten alalla toimivien tekijöiden tulisi toimia juuri näinä vaikeina aikoina, ja millaisia mahdollisia muutoksia toivottaisiin. Keskustelussa ovat mukana tuottaja Anita Hyppönen, ohjaaja-käsikirjoittaja Reetta Aalto, elokuvantekijä Samppa Batal ja AVEKin johtaja Ulla Simonen. Keskustelua moderoi elokuvatekijä Zagros Manuchar. Paneelikeskustelun kieli on englanti. Lisätietoja Sinun Ciné -ideakilpailusta löydät täältä.
Paneelikeskustelu järjestetään yhteistyössä SELOn kanssa
Nordic Films Right Now
Sunnuntai 24.8. klo 16.30 | Kino Tapiolan terassi
Keskustelemassa näyttelijät David Dencik (Beginnings) ja Tayo Cittadella Jacobsen (Love) sekä ohjaaja Jeanette Nordahl (Beginnings). Keskustelua moderoi Sanna Lahovaara Espoo Cinén hallituksesta.
Pohjoismainen yhteistyö on yhä ajankohtaisempaa myös elokuvan ja muun kulttuurin saralla. Miltä pohjoismaisen elokuvan kehitys ja tulevaisuus näyttää juuri nyt? Missä menestymme, mitä voisimme oppia toisiltamme? Espoo Cinén pohjoismaiset tekijävieraat syventyvät yhdessä pohjoismaisen elokuvan ajankohtaisiin näkymiin, uhkiin ja mahdollisuuksiin. Keskustelun kieli on englanti.
Yhteistyössä Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto & Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto
Täydelliset vieraat: Salaisuuksien merkitys ihmiselle
Sunnuntai 24.8. klo 17.30 | Kino Tapiolan terassi
Rike Jokelan elokuvassa Täydelliset vieraat seitsemän hengen tiivis ystäväporukka ryhtyy illallisella aluksi harmittomalta tuntuvaan mutta vähitellen kiperäksi muuttuvaan seurapeliin ”No Secrets”. Pian solmussa ovat sekä omat että muiden hauraat julkisivut ja salaisuudet niiden takana. Elokuvan jälkeen psykoanalyytikko Anna Collander keskustelee ihmisten välisistä salaisuuksista sekä niiden merkityksestä ihmismielelle. Collanderia haastattelee elokuvassa näyttelevä Pekka Strang.
Yhteistyössä Nordisk Film
Elokuvat maistuvat nuorille – mutta miten?
Tiistai 26.8. klo 15.00 | Kino Tapiolan terassi
Mitä elokuvia eurooppalaiset nuoret katsovat, ja mikä elokuvissa ylipäänsä kiinnostaa nykyajan nuoria? Junior Cinén -elokuvafestivaalin avajaispäivän yhteydessä järjestettävä keskustelutilaisuus avaa näkökulmia lasten ja nuorten elokuvaan ja nuorten elokuvakatsomistottumuksiin. Lisäksi kuullaan, miksi lapsille pitäisi näyttää kauhuelokuvia, ja miten supersuositut lasten ja nuorten sisällöt valikoituvat Ylen ohjelmistoon.
Keskustelemassa Jyväskylän yliopiston yliopistotutkija Kaisa Hiltunen (REBOOT-hanke), KAVIn apulaisjohtaja Marjo Kovanen, Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Tuuli Lähdesmäki (REBOOT-hanke), YLE Draaman tilaaja Elina Pohjola. Keskustelua moderoi elokuvakasvattaja ja Kokkolan Kinojuhlien toiminnanjohtaja Kaisa Kukkola.
Espoo Ciné -palkinto 2025: Teemu Nikki
Keskiviikko 27.8. klo 17.00 | Kino Tapiolan terassi
Vuoden 2025 Espoo Ciné -palkitun ohjaaja Teemu Nikin elokuvat ovat tunnistettavasti suomalaisia, mutta puhuttelevat harvinaisella tavalla myös yleisöjä Suomen ulkopuolella. Missä on onnistuneesti “glokaalin” tarinankerronnan salaisuus? Nikin tuotantoa ja tekijyyttä osana sekä suomalaista että eurooppalaista elokuvaa tarkastellaan keskustelussa, joka seuraa Nikin elokuvien Kaveri, Fantasia ja 100 litraa sahtia näytöstä. Haastattelijana Suomen elokuvasäätiön kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen.
Suomalaiset elokuvantekijät Espanjassa
Lauantai 30.8. klo 17.00 | Kino Tapiolan terassi
Espoo Cinéssä nähdään tänä vuonna suomalaisten tekijöiden elokuvia, jotka on kuvattu ja jotka sijoittuvat Espanjaan. Jarmo Lampela (ohjaaja, Don Quijote de Barcelona) ja Rax Rinnekangas (Jukebox, Matka Edeniin) kertovat elokuviensa taustoista ja tekoprosesseista Espanjassa. Keskustelua moderoi Sakri Pölönen, kriitikko ja Espoo Cinén viestintäsuunnittelija.