Ari Ari Ari

Ari

Léonor Serraillen kolmas elokuva Ari asettuu osaksi uuden sukupolven ranskalaista elokuvaa, jota voisi kutsua myös ”pehmeäksi aalloksi”: Ari kuvaa nuorten aikuisten yhtä aikaa intensiivistä ja irrallista elämää, epävarmuuksia ja mielenterveyden ongelmia, mutta uusvilpittömällä ja elämänmyönteisellä otteella.

Andranic Manet’n tulkitsema nimihenkilö on haahuileva opettajakokelas, jolle kesken oppitunnin saatu hermoromahdus on sysäys uuden yhteyden luomiseksi ystäviin, perheeseen ja itseen. Elokuva kysyy, miten edetä ja kasvaa elämässä, josta on jo kertaalleen luistellut pois valintojen ja vastuun pelottamana. 

Serraillen teos on ehdottoman rakkaudellinen, vaikka se antaakin perinteistä parisuhdejuonta enemmän tilaa ystävyyksille. Vaikka Arilla on ilmeiset viittauspisteensä ranskalaisen kohtaamis- ja keskustelupitoisen elokuvan jatkumossa, ilahduttaa Serraillen elokuva myös runouden ja maalaustaiteen ystäviä. 

Tytti Rantanen