Timantit Timantit Timantit

Timantit

Diamanti

Ferzan Özpetekin uusin ohjaus Timantit on ylistyslaulu italialaisille naisnäyttelijöille, luovuudelle ja puvustukselle. Timantit on sekoitus huumoria ja draamaa, sisaruutta ja kilpailua, menetyksiä ja rakkauksia, sekä suhteita, laulua ja tanssia. Sen kanssa aika kuluu kuin siivillä.

Timantit kertoo kahden sisaren, Albertan ja Gabriellan omistamasta elokuva- ja teatteripukuompelimosta, oikeastaan muotitalosta, 1970-luvun Roomassa. Nykyhetkeen sijoittuvassa kehyskertomuksessa ohjaaja (Özpetek itse) esittelee elokuvaideaansa suosikkinäyttelijättärilleen. Tarina juhlii naisten taitoa saada arkipäiväinen näyttämään ylevältä ja muuttaa vaikeat asiat saavutettaviksi ja jopa ihmeiksi. Miehillä on elokuvassa pieniä ja marginaalisia rooleja.

Timantit näyttää, miten erilaiset ihmiset tulevat yhteen luodakseen jotain kaunista. Elokuva on omistettu kolmelle italialaisen elokuvan timantille: Mariangela Melato, Virna Lisi ja Monica Vitti. Elokuvan häikäisevän puvustuksen on suunnitellut moninkertaisesti palkittu Stefano Ciammitti, joka on päässyt myös Oscar-ehdokkaaksi (Io capitano, 2023).

Manna Katajisto