100 litraa sahtia on Teemu Nikin oodi kotiseudulleen Sysmälle ja sen paikalliselle ylpeydenaiheelle – sahdille. Kyläpahasessa kaikki tuntevat toisensa, ja häitä, hautajaisia sekä valmistujaisia juhlistetaan kylän parhaalla sahdilla. Siskokset Pirkko ja Taina pyörittävät Sysmän sahtimonopolia ja tekevät siitä käsityöläistaidetta. Miesvaltaisella alalla pusulla pääsee pitkälle, jos vain luonto antaa periksi.
Vesurilla crocsit jalassa velkoja perimään lähtevät siskokset ovat omalla tavallaan suomalaisuuden kuvaus. Traumoja voidaan käsitellä joko taideterapiassa tai paikallisessa baarissa. Hiivasiskot ovat kuitenkin uskottavia hahmoja, ja keski-ikäisten naisten kännisekoilun todistaminen voi tehdä kipeää. Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka palkittiin näyttelijäntyöstään Tallinnan Black Nights -elokuvafestivaaleilla.
Elokuva muistuttaa, että aina on aikaa vaihtaa suuntaa, aloittaa antabuskuuri, lähteä ihmissuhteesta tai lapsuuden kotipaikkakunnalta. Ja että jos otat, et aja.
Susse Seppälä
100 litraa sahtia esitetään tänä vuonna Espoo Ciné -palkinnon saaneen ohjaaja Teemu Nikin kunniaksi. Näytöksen alussa nähdään Nikin varhaisemmat lyhytelokuvat Kaveri (2007) ja Fantasia (2016). Lyhytelokuvia yhdistää henkilöhahmojen aktiivinen halu kokea jotain muuta, kuin mitä on tavallisesti tarjolla. Näytöksen jälkeen Nikkiä haastattelee Kino Tapiolan terassilla Suomen elokuvasäätiön kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen.