U Are the Universe U Are the Universe

U Are the Universe

Ти – космос

Andri on ukrainalainen avaruusrekkakuski, joka kuljettaa työkseen ydinjätettä maasta eräälle Jupiterin kuista – seuranaan vain robotti Maksim. Yhtenä päivänä kaikki muuttuu, kun Maapallo räjähtää ja Andrista tulee viimeinen hengissä oleva ihminen – tai niin hän ainakin luulee. Lopulta hän saa ääniviestin ranskalaiselta Catherinelta, joka on selvinnyt hengissä kaukaisella avaruusasemalla. Ihmiskontaktia vailla oleva Andri päättää lähteä pitkälle matkalle Catherinea kohti.

Pavlo Ostrikovin ensimmäisen pitkän elokuvan U Are the Universe teemana on ihmisten välisen yhteyden merkitys – tarina kertoo kipeästä kaipauksesta joka kohdistuu aiemmin tuntemattomaan ihmiseen, lajitoveriin.

Elokuva kommentoi samastuttavasti myös teknologian välityksellä tapahtuvan kommunikaation puutteita. Yksinäiset avaruusalukset toimivat metaforana digitaalisen ajan eristäytyneisyydelle.

Verneri Jauhiainen