Espanjalaisen ohjaaja Carlos Marqués-Marcetin elokuvaa ei voi kunnianhimon puutteesta syyttää. They Will be Dust tarttuu kimuranttiin aiheeseen: kuinka kuolla arvokkaasti jo elettyä juhlistaen?
They Will Be Dustin ote on poikkeuksellinen. Legendaariselle musikaaliohjaaja-koreografi Busby Berkeleylle kunniaa tekevässä elokuvassa eutanasiaa, sairautta ja rakkautta käsittelevät kysymykset yhdistetään musikaalinumeroihin.
Pariskunta Claudia (Ángela Molina) ja Flavio (Alfredo Castro) matkustavat Sveitsiin toteuttamaan avustetun itsemurhan, koska Claudia kärsii parantumattomasta aivokasvaimesta. Aihepiiristään huolimatta elokuva on täynnä loistetta ja lempeää huumoria. Musiikki ja tanssi korostavat tunteiden paloa ja määrätietoista vääjäämättömän hyväksymistä.
Teos sai syystäkin kiitosta viime vuoden Toronton elokuvajuhlilla ja palkittiin korkeatasoisille elokuville myönnettävällä The Platform Prizella.
Tässä elokuvassa elämän päätös ei tarkoita ainoastaan loppua vaan huipentumaa eletylle. Pelon sijaan päätetään valita arvokkuus, pelottomuus ja rakkaus.
Espoo Ciné