La belle année

”Maailma olisi tylsä paikka, jos ei olisi ketään, ketä ihailla.” Simone de Beauvoirin sitaatti avaa Rotterdamissa tuomariston erikoispalkinnon voittaneen Angelica Ruffierin essee-elokuvan. 

Elokuvan kehys on kuolinsiivous, joka johdattaa irtaimiston siivittämänä muistojen bulevardille. Ranskalais-ruotsalaisen perheen hankala isä on kuollut, ja Angelica veljensä kanssa saapuu raivaamaan kotia. Vanhan päiväkirjan sivuilta tulvehtii ihastus historianopettajaan, mademoiselle Bressoniin. Tämäkin voisi olla alku toisenlaiselle, raastavalle kertomukselle. 

Ohjaaja loihtii näistä aineksista jotain harvinaisen herkkää ja arvokasta sydämen oppivuosista. Ravintoa fantasioille ja naiskatseelle tarjoavat toiset elokuvat, kuten sensuelli vampyyrielokuva Daughters of Darkness (1971) tai Pandoran lipas (1929). Elokuvaan avautuu toinen, pehmeä, unenomainen taso, joka asettuu vastakohdaksi rosoiselle dokumentaarisuudelle. Nuoren etuoikeus on uppoutua estetiikkaan ja romantiikkaan, kun keski-ikäinen raivaa sotkut ja tyhjentää pesän. Mutta kuten Ruffier kauniisti osoittaa, vielä unelmoi näin (lähes) nelikymppinen…

Tytti Rantanen

Ohjaaja Angelica Ruffier saapuu vieraaksi Espoo Cinéen ja osallistuu elokuvan lauantain näytökseen. Elokuvantekijä osallistuu myös näytöksen jälkeen paneelikeskusteluun True Stories, Personal Emotions – Carving Art out of Life Kino Tapiolan terassilla lauantaina 22.8. klo 15.45 alkaen.