Sotaelokuvat ovat usein voittajien tarinoita tai raakoja tosikuvaelmia, minkä takia tulee harvemmin pohtineeksi, millaista sota todella on päivä kerrallaan elettynä tai pahimpien syvänteiden reunoilla. Miltä sota tuntuu äidistä, jonka tytär on kaapattu, tai minkälaiset jäljet jäävät niihin tuhansiin lapsiin, jotka ovat sotaleireillä todistaneet julmuuksia?
Palkittu dokumentaristi Gianfranco Rosi näyttää uutukaisellaan sodan inhimillisen puolen. Kolmen vuoden aikana Lähi-idän alueilla kuvattu materiaali herkistää ja hirvittää, mutta koskettaa syvältä. Synkkyyttä huokuvasta nimestään huolimatta elokuva kertoo toivosta ja ennen kaikkea ihmisen sitkeydestä. Poeettinen lähestymistapa tekee teoksesta kiehtovan, harvalla tekijällä on silmää niin kuin Rosilla.
Maria Lehtonen