Dying
Sterben
Näytökset
Berliinin elokuvafestivaaleilla käsikirjoituksesta Hopeisen karhun tänä vuonna voittanut ja vuoden parhaaksi saksalaiseksi elokuvaksi valittu väkevä, pirullinen ja paikoin hulvattoman hauska draama tuo mieleen meilläkin menestykseksi osoittautuneen saksalaiselokuvan Isäni Toni Erdmann. Espoo Cinén vieraanakin ollut Lars Eidinger tekee uransa vaikuttavimman roolin kaikin puolin mukavalta näyttävänä mutta itsekeskeisenä orkesterinjohtaja Tomina, joka on niin täynnä itseään, että myöhästyy jopa isänsä hautajaisista. Tomin sisko Ellen (Lilith Stangenberg) on hänen täydellinen vastakohtansa: hetken huumassa elävä sekoilija, joka nauttii kiihkeästi jokaisesta päihteiden sekoittamasta hetkestä. Musiikki, perhe, parisuhteet, elämä, kuolema ja hammaslääkäri kohtaavat herkullisesti vaikuttavassa ja kouraisevassa ihmissuhdekudelmassa, jonka jokaisen rönsyilevän yksityiskohdan ohjaaja Matthias Glasner pitää taitavasti hyppysissään.
Timo Kuismin
Sunnuntain 1.9. näytös Kino Tapiolassa on K18-anniskelunäytös.