Espoo Cinén Crip Ciné 2023

Crip Ciné -teemassa fokuksessa ovat vammaiset sekä valkokankaalla että elokuvantekijöinä. Kolmesta keskustelusta ja yhdestätoista elokuvasta muodostuva kokonaisuus avaa vammaisuuden tematiikkaa ja saa miettimään vammaisuutta uusin tavoin. Elokuvat ovat Aspa-säätiön asukasaktiiveista koostuneen raadin valitsemia. Kokonaisuuden pääyhteistyökumppanina on Yhdysvaltain suurlähetystö. Muita kumppaneita ovat Suomen elokuvasäätiö, Aspa-säätiö, Vamlas-säätiö ja Invalidiliitto.

Uutuutena Crip Ciné -passi

Espoo Ciné tänä vuonna ottaa käyttöön myös erillisen Crip Ciné -passin, jolla pääsee kaikkiin teeman elokuvien näytöksiin kiinteään 50 euron hintaan. Passit tulevat myyntiin 8.8. klo 12.00. Huomaathan että Crip Ciné -teemaan kuuluva näytös Elevator Pitch + Imperfect on ilmaisnäytös.

Crip Cinén avaa Ella Glendiningin Is There Anybody Out There ja ohjaajan Masterclass

Crip Cinén avajaiselokuvana nähdään Ella Glendiningin ohjaama ja tähdittämä dokumenttielokuva Is There Anybody Out There?. Elokuva pohjautuu ohjaajan omiin kokemuksiin elämästä harvinaisen lyhytkasvuisuuden muodon kanssa.

Avajaisnäytös on maanantaina 21.8. klo 17.00 Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa. Elokuvaa seuraa klo 18.30 alkava Master Class ohjaaja Ella Glendiningin kanssa jossa pureudutaan elokuvassa käsiteltävään ableismiin. Master Classin moderoi Johanna Karppinen.

Crip Ciné valtaa Triplan BioRexin kahdeksi päiväksi

Keskiviikkona 23. ja torstaina 24.8. Crip Ciné valtaa BioRex Triplan elokuvateatterin. Luvassa on kuusi elokuvaa ja kaksi keskustelua. Keskiviikkona nähdään Crip Cinén ohjelmistosta elokuvat He’s My Brother, Is There Anybody Out There?, The Peanut Butter Flacon ja Larry. Torstaina yleisöä hemmotellaan vammaisten representaatiosta käsittelevällä dokumenttielokuvalla Code of the Freaks ja sitä seuraavalla tallenteella tekijähaastattelusta. Tämän jälkeen järjestetään Crip Ciné -keskustelu yhteistyössä Vamlasin kanssa, jossa elokuvan vammaiskuvasta ja Crip Ciné elokuvien teemoista on keskustelemassa Sanni Myllyaho, Pinja Eskola, sekä moderaattorina Peppi Santaniemi. Tämän jälkeen nähdään vielä klassikkoelokuva Freaks 1930-luvulta sekä itsellisen äitiyden ja vammaisuuden yhdistämistä käsittelevä dokumentti Eva-Maria.

Crip Ciné näytöksiä keskitetysti myös Finnkino Omenassa

Espoossa Crip Ciné -näytöksiä on keskitetty Finnkino Omenaan, jossa teeman elokuvia esitetään perjantaina 25. ja lauantaina 26.8. Lauantaina on tarjolla mm. Yhdysvaltain suurlähetystön kanssa yhteistyössä järjestetty ilmaisesitys dokumenteista Elevator Pitch ja Imperfect. Katso koko Crip Ciné -ohjelmisto TÄÄLTÄ.

Crip Cinén kautta Espoo Ciné haluaa tarjota moninaisempaa kuvastoa ja tuoda valkokankaalle mahdollisimman monenlaisia tarinoita Euroopasta ja maailmalta. Samalla Crip Ciné rohkaisee ennakkoluuloja ja pelkoja ylittäviin kohtaamisiin.